Tuija Virkki:

Ihmisroskapuhe paljastaa yhteiskunnassa laajalle levinneitä pohjavirtauksia

Alussa oli sana, ja sanasta syntyi kohu. Oulun kaupunginvaltuuston jäsen kutsui taannoin vähäosaisia ”ihmisroskaksi”, mikä herätti keskustelua syrjäytyneisiin ja muihin eriarvoisiin ihmisryhmiin kohdistuvista ennakkoluuloista sekä niiden paikkansapitävyydestä.

Sanan herättämien reaktioiden sijaan kiinnitän huomiota itse sanaan. ”Ihmisroskasta”, ”ihmisjätteestä” ja ”ihmissaastasta” kun on puhuttu julkisuudessa aiemminkin, ja joillakin anonyymeillä internetfoorumeilla ne näyttävät nykyään kuuluvan yleisesti käytettyyn vakiosanastoon. Yksittäisinä sanoinakin ne ovat merkityksellisiä, sillä ne vahvistavat ajassamme keskeisiä ja laajalle levinneitä, mutta salavihkaa vaikuttavia arvostuksia.

Ihmisroskapuheella toistetaan ja vahvistetaan erilaisia ihmisryhmiä enemmän tai vähemmän hyödyttömiksi arvottavaa uusliberaalia talousajattelua. Tämän ajattelun mukaan yksilön taloudellinen tuottavuus muodostaa ihmisarvon pääasiallisen mittarin. Ihmisiä jaetaan yhtäältä arvostusta ansaitseviin, kortensa verokekoon kantaviin kunnon kansalaisiin ja toisaalta yhteiskunnan siivellä eläviin hyödyttömiin kulueriin.

Vaikka uusliberaali talousajattelu on kärjistänyt yhteiskunnallista eriarvoisuutta, sille ominaisen moraalin mukaan jokainen on vastuussa omasta elämästään. Jokainen myös saa ansionsa mukaan: esimerkiksi yhteiskunnan tukeen ovat oikeutettuja vain ne, jotka aktiivisesti osoittavat sen ansainneensa.

Varsinkin internetfoorumeilla esitetään koko kirjo erilaisia käsityksiä siitä, ketkä oikeastaan muodostavat yhteiskunnalle hyödyttömimmän tai kalleimmaksi koituvan roskajoukon: yhteiskunnan eläteiksi heittäytyneet työttömät, juopot, narkkarit, köyhät ja muut sosiaalipummit, vääriä elämänvalintoja tehneet tai itseään huonoilla elämäntavoilla sairastuttavat luuserit, työtä vieroksuvat romanit vai suomalaisen sosiaaliturvan tänne houkuttelemat elintasopakolaiset? Vai onko pahinta ongelmasaastaa sittenkin kouluttamaton ja sivistymätön ”valkoroskaväki”?

Ihmisroskapuheessa on kyse eriarvoisiin ihmisryhmiin kohdistetuista ennakkoluuloista, jotka laajenevat kattamaan kaikkia valtaväestöön kuulumattomiksi miellettyjä ihmisryhmiä – tai äärimmillään ketä tahansa, jonka katsotaan olevan vääränlainen tai toimivan väärin. Nyky-yhteiskunnan ennakkoluuloille onkin ominaista laajeneminen ja levittäytyminen. Ei niinkään siksi, että ennakkoluulot kumpuaisivat ihmiselle luontaisesta tarpeesta halveksua oman viiteryhmänsä ulkopuolisia. Pikemminkin kyse on uusliberaaliin talouspolitiikkaan kytkeytyvien yhteiskunnallisten muutosten vahvistamasta tendenssistä.  

Tutkimushankkeessamme ”Yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien väkivaltaistavat tulkinnat” - tarkastellaan eri ihmisryhmiin kohdistuvien ennakkoluulojen kiertokulkua yhteiskunnan eri osa-alueilla. Vaikka tarkastelun lähtökohtana ovatkin erityisesti väkivaltaan liittyvät keskustelut, väkivallan teema toimii lähinnä kurkistusaukkona yleisempiin ennakkoluuloihin ja niiden kiertokulkuun.

Tätä ennakkoluulojen kiertokulkua tarkastelevaa tutkimusta tehtäessä mieleeni on tullut vertauskuva ennakkoluuloista eräänlaisina virtauksina, jotka ilmenevät eri tavoin eri yhteyksissä. Monilla internetin virtuaalisilla kohtaamispaikoilla ennakkoluuloista on muodostunut vuolaana ryöppyävää valtavirtaa. Sen sijaan tosielämän kohtaamisten läpi kulkee piiloisempi ennakkoluulojen pohjavirta, joka ryöpsähtelee laajempaan julkisuuteen vain hetkellisesti ja paikoitellen.

Piiloisenakin pohjavirtana ennakkoluuloilla on vahva imu, joka halkoo läpi perinteisten sosioekonomisten jakolinjojen ja yhteiskunnan eri osa-alueiden. Ennakkoluuloja kierrättää omissa piireissään ja kulissien takana osa taloudellisesta, poliittisesta ja koulutukseen perustuvasta eliitistä. Julkisista kannanotoistaan rikosoikeudessa tai medioissa tuomitut ovat vain jäävuoren huippu, joka tuo ennakkoluulot näkyväksi. Eliitin lisäksi ennakkoluuloja voivat kierrättää myös uusliberaalin talouspolitiikan seurauksista itse kärsivät kansalaiset: resurssipulan ja kiireen keskellä työskentelevät, pätkätyöläiset ja työttömyysuhan alla sinnittelevät sekä kilpailuyhteiskunnan kelkasta tippuneet työttömät, työkyvyttömät ja köyhät.

Laajalle levinneillä ennakkoluulojen virtauksilla sekä niitä vahvistavilla sanoilla on paitsi yhteiskunnallinen taustansa, myös seurauksensa. Kun taloudellisesta hyötyarvosta tulee ihmisarvon mittari, saadaan moraalinen oikeutus hyödyttömiksi leimattujen ihmisryhmien tarpeiden ja ihmisoikeuksien ohittamiseen. Samalla saadaan perusteita turhaksi kulueräksi mielletyn ”hyysäys- ja paapomisyhteiskunnan” alasajoon.

Yksittäisten sanojen ja kannanottojen asettaminen laajempiin yhteyksiinsä on tutkijoiden, toimittajien ja muiden yhteiskunnallisten keskustelijoiden tehtävä. Eduskuntavaalien lähestyessä olisi tärkeää keskustella myös sote-uudistuksen ja maahanmuuton kaltaisista yksittäisistä teemoista tässä laajemmassa viitekehyksessä. Keskustelussa tarvitaan kuitenkin rohkeutta ennakkoluulojen kyseenalaistamiseen, jotta toistaiseksi vain piiloisesti vaikuttavat pohjavirrat eivät muuttuisi julkisen keskustelun hyväksytyksi valtavirraksi.

Yhteiskuntatieteiden tohtori, dosentti Tuija Virkki johtaa Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta "Yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien väkivaltaistavat tulkinnat" (2017-2020).