Tuija Virkki:

Väkivaltaistavat tulkinnat

Viime vuosina olen seurannut eriarvoisuutta, väkivaltaa, maahanmuuttoa ja ilmastonmuutosta koskevia keskusteluja erilaisilla foorumeilla sekä yhä useammin törmännyt kannanottoihin, joita kutsun väkivaltaistaviksi tulkinnoiksi. Tarkoitan tällä eriarvoisiin ja yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa olevia ihmisryhmiä koskevia tulkintoja sekä niitä vahingoittavia, kaltoinkohtelua tai jopa suoranaista väkivaltaa oikeuttavia seurauksia, joita väkivaltaistavilla tulkinnoilla voi olla.

Monesti tämänkaltaisiin tulkintoihin viitataan arkikielisemmällä termillä ”vihapuhe”. ”Väkivaltaistavat tulkinnat” on kieltämättä kryptinen ilmaisu, joka vaatii erityistä selittämistä tullakseen ymmärretyksi, eikä siitä siten ole tieteestä arkikieleen juurtuvaksi termiksi. Tästäkin huolimatta puhun mieluummin väkivaltaistavista tulkinnoista, sillä vihapuheeseen keskittyminen näyttää monesti johtavan nykykeskusteluja harhapoluille tai suoranaisiin umpikujiin.

Vihapuheen umpikujat

Vaikka vihapuheella onkin perinteisesti tarkoitettu vähemmistöryhmiin kohdistuvaa kielteistä ja leimaavaa puhetta, termi vaikuttaa etääntyneen alkuperäisestä merkityksestään. Nykykeskusteluissa vihapuheeksi on alettu nimittää lähes mihin tahansa asiaan tai ihmisryhmään kohdistuvaa kritiikkiä ja kyseenalaistamista. Varsinaisesta asiasta keskustelu jää toissijaiseksi siinä loputtomassa kehässä, jossa vihapuheeksi mielletään myös vihapuhetta vastustavat kannanotot. 

Pidän vihapuhetta ongelmallisena terminä myös siksi, että se suuntaa pääasiallisen huomion yksilöiden tunteisiin. Vihan oikeaa käyttöä koskevia käsityksiä ja retoriikkaa tutkineena tiedän, että vihaa voidaan sekä kiistää että oikeuttaa lukuisin eri tavoin. Siinä missä omaa vihaa saatetaan selittää pois tai siitä tehdään ymmärrettävää, oikeutettua ja jopa järkevää, toisten reaktiot voidaan nähdä irrationaalisina ja kohtuuttomina tunteenpurkauksina.

Tunteiden korostuminen vihapuhetermissä johtaakin siihen, että myös vihapuhetta vastustavia kannanottoja arvioidaan tunteiden näkökulmasta. Näitä kannanottoja pilkataan esimerkiksi herkkähipiäiseksi loukkaantumiseksi tai itkupotkuraivareiksi. Vihapuhetta kyseenalaistavaa tutkimusta puolestaan mitätöidään syyttämällä sitä tunteenomaiseksi ja epätieteelliseksi politikoinniksi. 

Näin vihapuheesta puhuminen näyttää monesti vievän huomion varsinaisesta keskusteluaiheesta keskustelijoiden tunteisiin, motiiveihin ja tarkoitusperiin. Tällöin keskustelussa päädytään jankkaamaan siitä, onko vihapuheesta syytetty ollut ”oikeasti” vihainen tai oliko hänen tarkoituksenaan ollut toisten loukkaaminen tai leimaaminen. 

Tunteista tulkintojen seurauksiin

Näiden harhapolkujen ja umpikujien vuoksi toivon, että nykykeskustelun painopistettä saataisiin siirrettyä yksittäisten puhujien tunteista, motiiveista ja tarkoitusperistä tietynlaisten kulttuuristen tulkintojen taustalla olevaan ymmärrykseen sekä etenkin näiden tulkintojen seurauksiin.

Vaikka tutkimuksessa korostetaankin myös vihapuheen seurauksia, tulkintojen väkivaltaistavuudesta puhumalla pyrin tuomaan tulkintojen seuraukset esille jo itse termin tasolla. Taustalla on sama perusidea kuin niissä tutkimuksissa, joissa jäsennetään esimerkiksi sukupuolistavia, rodullistavia ja luokkaistavia puhetapoja tiettyjen ihmisryhmien eriarvoisuutta tuottavan ja uusintavan vallan näkökulmasta. Eri ihmisryhmiä koskevat puhetavat eroavat toisistaan niin taustoiltaan kuin seurauksiltaankin, mutta väkivaltaistavien tulkintojen termillä pyrin laajentamaan tarkastelua näissä seurauksissa näkyviin samanlaisuuksiin.

Havaintojeni mukaan näille seurauksille on yhteistä eriarvoisiin ihmisryhmiin kohdistuva ulossulkeminen, joka ehdollistaa ja rajaa näiden ryhmien kuulumista yhteisöihin, instituutioihin, yhteiskuntaan, kansakuntaan tai äärimmillään koko ihmiskuntaan monilla, niin symbolisilla kuin konkreettisillakin tavoilla.

Ulossulkemisen eri tasot

Hienovaraisinta, monesti huomaamattomaksi jäävää ulossulkemista tuottavat ne tulkinnat, jotka rajaavat tiettyjen ihmisryhmien osallistumista ja näkyvyyttä sosiaalisen elämän eri osa-alueilla. Sosiaalinen ulossulkeminen tarkoittaakin sitä, ettei näiden ryhmien edustajilla katsota olevan samanlaista esilläolon ja osallistumisen oikeutta joko laajemmin yhteiskunnassa tai rajatummin tietyissä yhteisöissä ja instituutioissa kuin muilla ihmisillä.

Esimerkiksi vastikään kahvimainoksessa esiintynyt naispari herätti protestiaallon sosiaalisessa mediassa. Niin tässä kuin muissakin vastaavissa tapauksissa kritisoitiin sitä, että homoseksuaalisuutta ”tungetaan” kaikkialle: mainoksiin, viihdeohjelmiin, lehtijuttuihin, politiikkaan, tutkimukseen, kouluopetukseen ja niin edelleen. Tällaisten tulkintojen vahingoittavuus syntyy siitä vaientavasta ja näkymättömäksi tekevästä ulossulkemisesta, joka äärimmilleen vietynä merkitsee eräänlaista sosiaalista kuolemaa.

Tätä jyrkempää ja selkeämmin havaittavissa olevaa ulossulkemista tuottaa epäinhimillistäminen, jonka kautta ihmisryhmien edustajilta kielletään ihmisarvo sekä siihen pohjautuva oikeus ihmisarvoiseen kohteluun. Ensimmäisessä blogikirjoituksessani tarkastelin keskusteluja, jotka leimaavat vähäosaisia pelkäksi ihmisroskaksi. Eräiden kannanottojen mukaan ”kunnon kansalaiset” ovat kyllästyneet elättämään työttömiä, juoppoja ja muita yhteiskunnan ”loisia”, jotka eivät ansaitse minkäänlaista tukea tai apua yhteiskunnalta. Näin ihmisarvon kieltävät tulkinnat sekä vahingoittavat symbolisella tasolla, että oikeuttavat konkreettista tarpeiden ohittamista ja suoranaista heitteillejättöä.

Kaikkein hätkähdyttävimmissä tulkinnoissa kiistetään kokonaisten ihmispopulaatioiden olemassaolon oikeus sen vuoksi, ettei näiden katsota ansaitsevan minkäänlaista apua säilyäkseen hengissä. Eräiden tulkintojen mukaan kehitysmaat ovat itse sotkeneet omat asiansa. Kehitysavun sekä köyhistä tai sodan keskellä olevista maista länsimaihin suuntautuvan maahanmuuton sallimisen katsotaan vain ylläpitävän väestöräjähdystä, pakolaisongelmaa ja ilmastonmuutosta, vaikka ekosysteemin pitäisi antaa etsiä oma tasapainonsa luonnollista tietä.

Kyseenalaistavat tulkinnat

Nämä koko maailman mittakaavassa esitetyt ”lopulliset ratkaisut” ajankohtaisiin ongelmiin tuovat hätkähdyttävästi mieleen toisen maailmansodan aikaisen holokaustin. Hätkähdyttävää on myös se, kuinka tulkinnat kyseenalaistavat kaikki kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille keskeiset arvot. Moni näistä sopimuksista on laadittu vastareaktiona toisen maailmansodan tapahtumille, ja niillä on pyritty suojelemaan tasapuolisesti kaikille synnynnäiseksi miellettyä ihmisarvoa ja luovuttamattomiksi katsottuja ihmisoikeuksia.

Väkivaltaistavat tulkinnat olettavat kuitenkin ihmisarvon ja -oikeuksien olevan ehdollisia: ne ansaitaan tai menetetään tiettyihin ihmisryhmiin liitettyjen ominaisuuksien tai toiminnan perusteella. Tämän lisäksi tulkinnoissa kiistetään se mahdollisuus, että maailmassa olisi jo lähtökohtaisesti ihmisarvoltaan eriarvoiseen asemaan asetettuja ihmisryhmiä. Sen sijaan tulkinnoissa saatetaan katsoa ”todellisen” eriarvoisuuden syntyvän kunnon kansalaisille lankeavasta velvollisuudesta elättää yhteiskunnan loisia tai poliittisen korrektiuden luomasta paineesta alistua erilaisten vähemmistöryhmien vaatimuksiin.

Kaikki tämä on kyseenalaistettavissa nimenomaan siksi, että kyse on tulkinnoista. Ihmisarvo ja -oikeudet eivät ole itsestään olemassa olevia itsestäänselvyyksiä eikä niiden kunnioittaminen ole ihmiselle synnynnäistä toimintaa. Ne tulevat olemassa oleviksi vain, jos ne tulkitaan tärkeiksi arvoiksi yhteisissä keskusteluissa ja poliittisessa toiminnassa. Ne eivät ole itsestään tuhkasta kohoavia feenikslintuja, vaan yhteiskunnallisissa keskusteluissa on jatkuvasti esitettävä niitä tukevia perusteluja vastapainona kaikille niitä kyseenalaistaville tulkinnoille.

Keskusteluihin osallistuminen

Tämän vuoksi olisi tärkeää jaksaa ja uskaltaa osallistua nykykeskusteluihin eri foorumeilla, vaikka se voikin tuntua turhauttavalta ja pelottavalta nykyisessä keskusteluilmapiirissä. Yksi yritys tämän ilmapiirin muuttamiseksi on Helsingin Sanomien Suomi puhuu –hanke, jonka tavoitteena on saada arvokysymyksistä erimielisiä puhumaan entistä avoimemmin ja rakentavammin.

Ilmapiiriä voisi muuttaa myös se, että emme tarkastelisi ajankohtaisia keskusteluja niin vahvasta vihapuheen näkökulmasta. Kenties vihapuheen sijaan erilaisista tulkinnoista puhumisen myötä voisi avautua uudenlaisia mahdollisuuksia keskustella tulkintojen perusteluista sekä niiden seurauksista tavalla, joka ei johtaisi keskustelua täydelliseen umpikujaan.

#eriarvoisuus #väkivaltaistavat tulkinnat #väkivaltaistaminen #ulossulkeminen #ihmisarvo #ihmisoikeudet #vihapuhe